SASTA x ARKTISET VEDET

Sastan ja Arktisten Vesien yhteistyö perustuu yhteiseen tapaan olla luonnossa — ei vieraina, vaan osallisina. Se yhdistää pohjoisen maisemat, kalastuksen perinteet ja syvän kunnioituksen luontoamme kohtaan, joka ansaitsee kaiken vastuullisuuden mihin kykenemme. Meille molemmille luonto ei ole tausta tai näyttämö. Se on vastuun, jatkuvuuden ja läsnäolon paikka.

Sastan näkökulmasta tämä kumppanuus tuntui luontevalta heti alusta lähtien. Jaamme saman perusajatuksen: merkityksellinen toiminta luonnossa vaatii pidättyvyyttä, kunnioitusta ja pitkää aikajännettä. Emme kumpikaan toimi trendien, nopeuden tai näkyvyyden vuoksi. Valitsemme aina kestävyyden, sisällön ja teot kiireen, melun ja tyhjien sanojen sijaan. Yhteistyö ei syntynyt neuvottelemalla, vaan tunnistamalla tämän yhteisen määperän mistä ponnistamme. Näimme saman suunnan ja päätimme kulkea sitä yhdessä.

Sastan vaatteet syntyvät yhä siellä, missä niitä todella käytetään: luonnossa, liikkeessä ja vaihtelevissa olosuhteissa — vaeltaessa, metsästäessä ja kalastaessa. Ei vain meidän mallistokirjoissamme vaan myös aidosti käytännössä. Tämä on ollut ohjaava periaatteemme alusta asti, ja se kohtaa luontevasti Arktisten Vesien tavan lähestyä vesistöjä, kalastuskulttuuria ja ihmisen suhdetta luontoon.

SASTA x ARKTISET VEDET

Sastan ja Arktisten Vesien yhteistyö perustuu yhteiseen tapaan olla luonnossa — ei vieraina, vaan osallisina. Luonto ei ole meille tausta, vaan vastuu. Uskomme, että merkityksellinen toiminta luonnossa vaatii pidättyvyyttä, kunnioitusta ja pitkää aikajännettä. Valitsemme aina kestävyyden sekä teot kiireen ja kauniiden sanojen sijaan. Tunnistimme saman suunnan ja päätimme kulkea sitä yhdessä.

Hotspot Image

VASTUULLISET SEIKKAILUT YHDISTÄVÄT MEITÄ

“Tutkia ja seikkailla – ihmisen elinikäinen tehtävä. Tärkeä velvollisuutemme on puhua ainutlaatuisen erämaan, ihmisen merkityksellisen luontosuhteen, vesistöjen – kestävän kalastuksen ja luonnonvarojen käytön puolesta.”

– Juhani Henriksson, Vastaava tuottaja

Sastalle vastuu luonnossa ei ole koskaan tarkoittanut väitteitä tai kampanjoita. Se on tarkoittanut arkisia valintoja, jotka määrittävät miten liikumme, mitä käytämme ja mitä jätämme jälkeemme. Uskomme, että merkityksellinen ulkona oleminen vaatii nöyryyttä — ymmärrystä siitä, ettei luonto ole meitä varten kulutettavaksi, vaan huolehdittavaksi. Tämä yhteistyö ei perustu näkyvyyteen tai lyhyen aikavälin tuloksiin. Se rakentuu yhteiselle ymmärrykselle siitä, että jotkut asiat vaativat kärsivällisyyttä, suojelemista ja pitkäjänteistä sitoutumista tehdä vähemmän, mutta tehdä se alusta alkaen oikein.

TÄYDELLINEN VARUSTUS, ILMAN KOMPROMISSEJA

Kalastus vaatii läsnäoloa. Käsien on saatava liikkua vapaasti. Varusteiden on mukauduttava — hiljaisesti ja luotettavasti. Sastan kalastukseenkin soveltuvat vaatteet on tehty toiminnallisilla yksityiskohdilla, jotka pitävät tärkeimmät asiat käden ulottuvilla ja mahdollistavat tarkan säädettävyyden. Ne toimivat saumattomasti aluskerrosten kanssa ja mukautuvat vaihteleviin olosuhteisiin ilman turhaa monimutkaisuutta. Ei mitään ylimääräistä. Ei mitään puuttuvaa.

HENGITTÄVÄÄ LÄMPÖÄ, KUN OLOSUHTEET MUUTTUVAT

Sää harvoin ilmoittaa tulostaan etukäteen. Kylmät tuulet, kevyt sade ja pitkät hetket ulkona vaativat välikerroksen, johon voi luottaa. Kierrätetystä Polartec® Thermal Pro materiaalista valmistettu välikerros lämmittää ja hengittää — sellaisenaan tai kuoritakin alla. Mukavuutta, joka mukautuu, ei vastusta. Suunniteltu liikkumaan vaivattomasti aktiivisten ulkopäivien ja rauhallisempien hetkien välillä, ilman tarvetta vaihtaa kerrosta tai asennetta.

Welcome to Our Collection

Explore our best picks

  • Size Guide

    Kun olosuhteet vaativat – varusteiden on istuttava täydellisesti. Sopiva koko takaa liikkumisen vapauden, lämmöneristyksen ja maksimaalisen suojan.

    Lue lisää 
  • Materials

    Yhdistämme sukupolvien materiaaliosaamisemme innovaatioiksi, joihin voit luottaa äärimmäisissäkin olosuhteissa.

    Lue lisää 
  • Korjauspalvelut

    Korjauspalvelumme jatkaa tuotteesi tarinaa - vuosienkin jälkeen. Tämä on osa vastuullisuuslupaustamme ja mahdollistaa kestävämmän kuluttamisen.

    Lue lisää 
1 / 3

LÖYDÄ SASTA LÄHELTÄSI

Sastan tuotteet ovat lähempänä kuin arvaatkaan. Katso kartalta, missä voit tutustua Sastan tuotteisiin ja löytää itsellesi sopivat varusteet luonnossa liikkumiseen.